Rakkaudesta ne pojatkin potkii

Moni varmasti muistaa sanonnan "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Usein sitä on käytetty nuorille tytöille tai tyttölapsille, jotka ovat tulleet kotiin itkuisina, kun naapurin Pikku-Pauli on heittänyt heitä lumipallolla - ja osunut. Jotain tosi väärää ja typerää tuossa sanonnassa kuitenkin on.


Sanonnalla lohdutetaan siis tyttöä, jota on vedetty letistä tai muuten härnätty pojan toimesta. Sillä halutaan viestittää, että se naapurin poika härnää, koska se on ihastunut. Jossain määrin pienet pojat härnäävätkin tyttöjä silkasta ihastuksesta, mutta kenenkään ei pitäisi sietää härnäämistä tai kiusaamista, oli syynä mikä tahansa. Pienen tytön pahan mielen tuntemukset on aina ihan oikeita tuntemuksia ja kiusaaminen on aina kiusaamista, vaikka sitä ei pahalla tarkoittaisikaan.










Kenenkään pienen tytön kyyneliä tai pahaa mieltä ei tulisi sivuuttaa tuolla ikivanhalla letkautuksella ja olan kohautuksella. Sen sijaan, että todetaan hevosenkin potkivan rakkaudesta, tulisi asiaan puuttua sen aikuisen, jolle härnäämisestä tai kiusaamisesta kerrotaan. Lisäksi olisi ihanaa, jos jokainen pienen pojan vanhempi opettaisi lapselleen, miten ihastumista voisi näyttää oikein. Ilman, että ainutkaan tytöntyllerö joutuu lähtemään itkuisin silmin koulusta kotiin.


Much love, Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakkaudesta ne pojatkin potkii

Moni varmasti muistaa sanonnan "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Usein sitä on käytetty nuorille tytöille tai tyttölapsille, j...