Viime perjantaina mun kotiin hyökättiin. Todella rakkaaseen paikkaan, jossa asuu mulle rakkaita ihmisiä. Mun sisimmän täytti sanoinkuvailematon tunne, jonka muistan varmasti vielä kauan.
Olin todella järkyttynyt, kun kuulin mitä Turussa tapahtui. Sain tiedon melko nopeasti ja en meinannut millään uskoa, että kuulemani oli totta.
Heti heräsi kysymys, että onko kaverit, tutut ja sisko kunnossa. Onneksi olivat kuitenkin, vaikka pari kaveria keskustassa oli sillä hetkellä ollutkin. Seurasin tapahtumia sitä mukaa, kuin uutta tietoa tulvi.
Kun ajattelen perjantain tapahtumia, tuntuvat ne epätodellisilta. Miten mulle niin rakkaassa ja turvallisessa Turussa tapahtuu jotain tällaista? Oli vain ajan kysymys, milloin jotain tapahtuu Suomessa, mutta koskaan en ollut tullut ajatelleeksi, että se tapahtuisi nyt ja vielä kotikaupungissani. En moneen päivään edes avannut Facebookia, kun tiesin sen etusivun täyttyvän lehtien otsikoista. Lisäksi inhotti kaikki kuva- ja videomateriaali, mitä jotkut siviilit olivat kuvanneet Turun kauppatorilta. Kenelle tulee mieleen kuvata uhreja? Ei kunnioituksen häivää, pitää vaan saada postata someen. Tässä on joillain paikalla olelleilla kyllä miettimisen paikka.
Kaikkein eniten nyt pahimmasta järkytyksestä selvinneenä tuntuu pahimmalta ja oikeastaan oksettavalta, on se, miten ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan näiden tapahtumien jälkeen. Ihmiset raivoaa somessa siitä, kuinka lehdet muka valehtelevat ja kuinka kaikki muslimit pitäisi tappaa. Kuulostaa aika...no, sairaalta. Kun jotain kauheaa tapahtuu, pitäisi vihan ja mielenosoitusten sijaan rakentaa yhteenkuuluvuutta, kaikki kuitenkin ollaan samassa veneessä turvattomuuden ja järkytyksen kanssa. Torilla osoitetaan mieltä puolesta ja vastaan, kun pitäisi vain rauhoittua, mennä eteenpäin ja antaa etenkin uhreille ja heidän omaisilleen rauha.
Mieleen herää kysymys, että tuleeko pelko ja iskut koskaan loppumaan? Maailma ja sen ihmiset tuntuvat olevan jatkuvassa sodassa keskenään, eikä koskaan näy loppua. Kun yksi taho taltutetaan, tulee uusia ja sen myötä uusia iskuja tai sotia. Miksi ei sisäistetä sitä, että vaikka mielipiteet sotivat keskenään, ei ihmisten tarvitse?
Uskon, että Turku on nyt turvallinen paikka palata opiskelemaan ja elämään, mutta varmasti torilla ensi kerralla kävellessäni annan tapahtuneelle ajatuksen tai kaksi. Turku on koti, eikä kodissa pitäisi tapahtua tällaista. Mutta kodissa ei tarvitse myöskään pelätä, joten on aika jatkaa eteenpäin.
Love and peace, Sanni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti