Tykkään kirjoittaa. Pidän siitä, että kirjoittamalla saan tarvittavan rauhan kertoa kaikki pointit ja ajatukset, mitä en välttämättä muistaisi tuoda julki puhuessani. Mulla on mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka haluan jakaa. Toisaalta taas runoja tai lyhyitä novelleja kirjoittaessani saan hetkeksi heittäytyä siihen omaan ajatusmaailmaan, siihen samaan, johon heittäydyn tanssiessa. Haluan kirjoittamisesta vielä joskus ammatin itselleni.
Mutta joskus törmään ongelmaan. Joskus nimittäin on niin paljon asioita, joista haluasi kirjoittaa. Se aiheuttaa sen, että erityisesti mielipidetekstiä kirjoittaessa täytyy todella miettiä, että mitä olikaan sanomassa. Asiateksti on aina helppo aloittaa, ensin keräät materiaalia ja tarkistat faktat. Mutta sitten kun sun pitääkin itse alkaa lätkimään sisältöä tekstikenttään, asiat kulkevat päässä sikin sokin. Niistä ei ota tolkkua, saati saa rakennettua loogisessa järjestyksessä etenevää tekstiä.
"Kirjoita jostain mikä herättää sussa paljon tunteita, silloin tiedät mitä haluat sanoa ja saat tuotettua ytimekästä tekstiä", neuvottiin joskus. I disagree. Silloin kun jokin asia herättää paljon tunteita, niin juuri silloin ne ajatukset menevätkin solmuun ja sormet eivät löydä kirjaimia näppäimistöltä. Se johtuu siitä, että on liikaa sanottavaa ja en ole varma miten ilmaisisin asiani mahdollisimman asiallisesti. Silloin pienen pienet opiskelijan aivoni ylikuumentuvat liiallisesta ajatustyöstä. Tunteet ottavat ylivallan, alkaa ärsyttämään ja kiinnostus lopahtaa. "Saavat odottaa seuraavaa postausta ensi vuoteen"...
Kouluhommissa ajatukset selkiyttää usein suoriutumisen paine ja viimeisen illan panostus, joten ongelmaa ei ilmene. Niissä sun henkilökohtaista mielipidettä harvoin kysytään ja sitä vaan kirjoittaa, koska täytyy. Myös nyt ollessani harjoittelijana paikallislehdessä, tiedän milloin on deadline ja osaan siis sen innoittamana tuottaa järkipitoista tekstiä ajoissa. Blogin pitäminen taas on vapaaehtoista ja voin itse päättää milloin julkaisen ja mitä julkaisen, jos ylipäätään postaan mitään. Välillä tulee luvattua kaikenlaista tekstiä ja postausta, mutta oikeasti en saa aikaiseksi luvatussa ajassa ja kirjoittamisesta tulee pakkopullaa. Ei sen pitäisi olla sitä.
Olisi tietysti niin helppoa ja kivaa aina kirjoittaa siitä kuinka olin kavereiden kanssa kaupungilla ja esitellä sen yhteydessä ostokset, sekä laittaa kuva omasta mysli-jogurtti-mustikka sekoituksesta jossain äidin hienossa kulhossa. Mutta mitä minä siitä saan?
"Ihanan terveellisen näköinen välipala!"
"Upee paita! Mun kissan kaiman kummilla on samanlainen, mistä ostit?"
...
Joo, niinpä. Kiitos kiitos, Cubuksesta.
Tiedän et voisin saada jotain muutakin aikaan.
Kaikesta tästä olen oppinut jotain. Ensinnäkään mun on ihan turha lupailla tekeväni postauksia tietyssa ajassa tai tietyistä aiheista. En kuitenkaan pysy lupauksessani. Jotkut bloggaajat tekevät useamman postauksen viikossa, mutta ei se multa luonnistu, sillä ihan mitä tahansa turinoita en halua alkaa kirjoittamaan. Lisäksi kuulumispostaukset ja kuvat jonkin Hilma Irmelin välipalasuosituksista vetävät puoleensa paljon lukijoita, mutta en halua tehdä tätä lukijoiden toivossa. Haluan pitää tätä blogia niistä asioista, jotka on mulle tärkeitä asioita ja mielipiteitä, sekä herättää lukijoissa ajatuksia ja tunteita. Koska todellisuudessa kenenkään uusi syyshattu ja uusi mehudieetti ei merkitse mitään. Jossain hatun alla olevat aivot merkitsee. Ne semmoiset, jotka mulla taas menivät solmuun tätä postausta tehdessä.
-Sanni
Tykkään niin sun blogista! Ajattelin aluksi, että löydettyäni tän silmäilen vain vähäsen, mutta jäin sun teksteihin aivan koukkuun. Tykästyin kovasti sun kirjoitustyyliin ja jotenkin tosi osuviin sanavalintoihin. Lisäksi oon aivan samaa mieltä sun kanssa bloggaamisesta ja oon kokenut niin paljon samoja tuntemuksia omien tekstieni kanssa. On niin kiva löytää samanhenkisiä kirjoittajia, kun blogimaailma nykyään on mitä on! Tsemppii sulle opiskeluihin ja hyvää kesää!
VastaaPoistahttp://www.stoori.fi/suvimaria/