”Tunnen viileän ilmavirran kulkevan jalkaani pitkin ja vastapainona lämpimän ilman otsallani. Hivutan jalkani varovasti takaisin peiton alle yrittäen olla herättämättä sinua. Olit taas ominut peiton yön aikana.En vielä avaa silmiäni, vaan yritän jatkaa torkkumista painautuen lähemmäs sinun lämpöäsi. Olen tässä vieressäsi aamun hiljaisuudessa, tässä on hyvä olla.Hetken kuluttua avaan silmäni. Auringon ensisäteet hipovat kasvojasi, silitellen sinun ohimoitasi. Hiuksesi ovat pörröiset, aivan sekaisin tyynyn jäljiltä. Nukkumatti on yöllä jättänyt unihiekkaa silmäkulmaasi.Yritän varovasti korjata asentoani, sillä vasen käteni on puuduksissa tyynyn alla. Varovaisuudestani huolimatta kuitenkin huomaat sen ja siristelet silmiäsi. Luot nopean katseen minuun ennenkuin pyyhkäiset unihiekan rippeet silmästäsi. Sen jälkeen katsot minua suoraan silmiin ja siinä hetkessä ymmärrän, että sinä olet juuri se pörröpää, jonka vierestä haluan herätä jokainen aamu elämäni loppuun saakka. Hymyilet minulle. Olet kaunis, kaunein asia maan päällä.”
Tämän lyhyen, mutta tekstin pätkän kirjoitin pitkästi yli vuosi sitten, ensimmäiseen blogiini. Kirjoitin silloin vielä luovia tekstejä ja runoja, en niinkään asiatekstejä tai lisännyt postauksiini kuvia. Silloin tuolla tekstillä ei ollut vielä mitään tunnemerkitystä ja tuo kuvailemani tilanne oli vain haave kaukana tulevaisuudessa. Nyt kun paljon on muuttunut ja seurustelen poikaystäväni Aapon kanssa, on tekstin tynkä saanut merkityksensä.
Meni kauan ennekuin seurustelun alkamisen jälkeen saimme mahdollisuuden yökyläilyyn, mutta nyt se on oikeastaan se yksi ja melkeinpä ainoa tapa olla yhdessä. Nimittäin kuukausi sitten muutin opiskelemaan Turkuun, jättäen kaiken Keski-Suomeen. Vierailut puolin ja toisin siis ovat pakosti viikonlopun mittaisia, ja siispä yläpuolella kuvailtu tilanne on tullut entistä tutummaksi. Olen myös varma siitä, että moni voi samaistua tuohon aamun utuiseen hetkeen, asuipa pari yhdessä tai erikseen.
Yksi päälimmäisistä ajatuksista ja huolenaiheista muuton tiimellyksessä oli, että miten käy parisuhteen. Perhehän säilyy aina ja sen luo voi palata, mutta rikkooko välimatka parisuhteen niin ettei toisen luo voi enää palata viikon tai kahden erossa olon jälkeen? No, voin kertoa, että mitä meidän suhteeseen tulee, se voi todella hyvin. Pelot olivat siis turhia. Pitkät visiitit ovat lähentäneet meitä, vaikka eri paikkakunnilla oltaessa välimatka välillä laittaa hermot kireälle ja riitoja syntyy eroahdistuksen myötä.
Vaikka todellisuudessa ei ole tietoa siitä, kauanko tulemme olemaan yhdessä, tuntuu silti jollain kierolla tavalla oikealta sanoa häntä juuri siksi pörröpääksi, jonka vierestä haluan herätä jokainen aamu elämäni loppuun saakka. Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle ja eletään päivä kerrallaan. Ei me voida tietää, mitä elämä tiellemme heittää, mutta nyt tämä tuntuu oikealta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti